Jos olet ikinä katsonut ohjelmaa ”Hengenvaarallisesti lihava”, sinulle on tuttu lause, että alkoholisti voi pistää korkin kiinni, mutta laihduttaja ei voi lopettaa kokonaan syömistä. Mikä ihana tekosyy, kaikkeen. Totuus on kuitenkin se, että ihminen tarvitsee ravintoa, emme elä loputtomiin ilman ruokaa.
On kuitenkin ihan eri asia syödä papuja kuin pullaa. Lyhyesti ja ytimekkäästi, voimme valita, mitä syömme. Helppoa se ei ole, mutta kaikki on kiinni valinnoista. Nyt puhun ravinnosta ja syömisestä, en esim. painon putoamisesta. Kaksi eri asiaa.
Minun matkani uudenlaiseen suhtautumiseen ruokaan ja uusiin ruokailutottumuksiin alkoi, kuten olen jo maininnut, diabetes -diagnoosista. Onni onnettomuudessa oli, että diagnoosini oli kakkostyyppiä, ja hoitomuodoksi sain ruokavaliohoidon. Ei se silti sen helpompaa ollut. Sain passituksen ruokavalioihin erikoistuneelle työterveyshoitajalle ja mittarin seurantaa varten.
Hötöt veks
Ystävällinen hoitaja laittoi minulle sähköpostilla erilaisia taulukoita ja kalori- sekä hiilarimääriä, joista pystyin katsomaan, mitä voin syödä ja mitä en. Enkä tietenkään ottanut taulukoita käyttöön. Katsoin kyllä sähköpostista, mutta en edes tulostanut (anteeksi Helena, jos luet tätä) niitä. Miksikö?
Siksi että en ole taulukkoihminen. Olen aikanaan laskenut kaloreita hyvin tarkkaan, ja sain siitä jonkinlaisen syömishäiriön ja elimistöni tilttiin, joten ajatus ei kiehtonut lainkaan. Päätin niin sanotusti kuunnella itseäni ja kehoani. Kyllä tiedän, kun on nälkä ja tiedän myös, koska olen kylläinen.
Jälkikäteen ajateltuna olisi pitänyt edes tulostaa taulukot, mutta silloin tein niin kuin parhaaksi näin. Ruokailutavat menivät remonttiin. Karsin pois kaikki karkit ja muut makeat sekä sipsit, ja voin kertoa, että söin niitä paljon, päivittäin. Sen jälkeen karsin pois hiilareita, perunan ja pastat lähinnä. Ja lightlimpparin, tai ainakin vähensin sen juomista.
Mitä tilalle?
Lisäsin kasviksia, mikä oli sinänsä helppoa, koska en syönyt juuri muuta kuin joskus kurkkua leivän päällä. Ensin opettelin syömään perussalaattia: salaattia, kurkkua ja tomaattia, kanalla tai kalalla. Rakastan kanaa eri muodoissa ja kalasta kuhaa ja lohta. Nämä ovat edelleen ruokavalioni pohja. Vähitellen lisäsin annoksiin keitettyä porkkanaa ja parsakaalia. Paprikaa opettelin myös syömään.
Tiesitkö, että on tutkittu (en ole nähnyt ko. tutkimusta ikinä, mutta näin olen kuullut), että ihminen oppii johonkin uuteen makuun, kun on maistanut sitä kaksikymmentä kertaa? En ole varma, tarvittiinko siihen, että salaatissani on vakiona paprikaa, kaksikymmentä toistoa, mutta ei se sinne vakiokalustoksi ihan ensimmäisen kokeilukerran jälkeen jäänyt.
Mikä on tärkeää?
Ehkä tärkein asia oli päätös siitä, että syön vain sellaisia ruoka-aineita, jotka ovat mielestäni hyvänmakuisia ja joista saan tehtyä hyvänmakuisia. Koska hain ja haen muutoksella luonnollisesti pysyviä muutoksia, pitää kaiken, mitä suuhuni laitan, olla maistuvaa. Maku voi olla aluksi outo, mutta paha se ei saa olla. Tämä päätös on pitänyt.
Muutos oli oma päätökseni. Työterveyshoitajalla ei siis ollut tekemistä asian kanssa. Tiesin entuudestaan kaiken, mitä hän minulle tapaamisessamme kertoi, ei siinä ollut mitään uutta. Päätin ihan itse, että nyt riitti sen kaiken roskan syöminen. Jos muutos ei ole oma päätös, ei se pidemmän päälle toimi omalla kohdalla.
En tehnyt karkki- tai makealakkoa. Täyskielto tuo usein lisää mielitekoja. Ainakin minun kohdallani. Olen ollut useamman kerran karkkilakossa ja muutaman kerran kokonaan herkkulakossakin. Ja voin kertoa, että kun lakko on loppunut, olen vetänyt karkkia kaksin käsin. Eli ei lakkoa. Syön makeaa silloin kun tekee mieli. Ei ole tehnyt. Vielä.
Pitää myös osata ottaa vastaan tukea ja apua, jos sitä tarvitsee ja jos ja kun sitä on tarjolla. Aloitin muutoksen yksin, mutta tiedän, että olisin saanut tukea. Tiedän myös, mistä olisin tukea saanut. Nyttemmin minulla on tuki muutosmatkallani ravitsemuksenkin osalta. Siitä kerron myöhemmin.
Tanja
