Motivaatiosta, sen kadottamisesta ja löytymisestä
Motivaatio on kummallinen asia. Se on vähän niin kuin raskaana oleminen, sitä joko on raskaana tai sitten ei ole. Ei ole olemassa käsitettä vähän raskaana. Samalla tavalla ei ole olemassa vähän motivaatiota, kun esimerkiksi puhutaan painonpudotuksesta tai elämäntapamuutoksista. Sitä joko on, tai sitten sitä ei ole.
Olen ollut aina hyvä pudottamaan painoa, välillä nopeasti, välillä hitaasti. Motivaatio siihen on tullut ja mennyt, yleensä mennyt nopeammin kuin tullut. Viimeistään siinä vaiheessa, kun olen päässyt tavoitteeseeni, on motivaatio hävinnyt kuin tuhka tuuleen. Ja sitten on palattu lähtöruutuun, tai jopa askeleita sen ohi.
Syy tehdä jotain voi olla hyvin pieni, mutta se saattaa antaa valtavan motivaation tehdä ko. asia. Sen pitää tulla ihmisestä itsestään, kukaan toinen ei voi sitä antaa tai määrätä. En oikeastaan ajattele enää motivaatiota, ajattelen ennemmin tavoitetta ja siihen pääsemistä. Minulla on tavoite, johon haluan päästä. Puhun mieluummin tavoitteesta, koska se on määrätietoisempi ja konkreettisempi kuin motivaatio.
Kun olen päättänyt tavoitteeni, minun tarvitsee enää selvittää, miten pääsen tavoitteeseeni. Yksinkertaista, vai mitä. Tavoite on olemassa niin kauan, kunnes pääsen sen luo, tai kunnes se syystä tai toisesta vaihtuu johonkin muuhun.
Otetaan esimerkiksi elämäntapamuutos. Tavoitteeni on olla terve. Mietin konkreettiset keinot, toimintatavat, miten saan itselleni sen terveyden, jonka haluan. Tämän jälkeen mietin ne pienet askeleet, muutaman ensimmäisen, joita tarvitsen saavuttaakseni tavoitteeni. Minulla on selkeä päämäärä ja toimenpiteet, miten tavoitan päämääräni.
En siis tarvitse tätä klassista motivaatiota, en ainakaan siinä mielessä, miten olen motivaation mieltänyt. Motivaatio kun tuppaa laimenemaan ja katoamaan, kun tulee vastoinkäymisiä tai oma jaksaminen vähenee hetkellisesti. Tavoite on ja pysyy, jos et sitä itse mene muuttamaan. Tavoite on vaikka tulisi vastoinkäymisiä ja teitä perille saattaa olla moniakin. Välillä voi poiketa polulta, tavoite ei karkaa mihinkään.
Miten määrittelin tavoitteeni?
Se oli oikeastaan helppoa. Sain diagnoosin ruokavaliohoitoinen diabetes. Isä kuoli noin vuosi aikaisemmin sokeritaudin aiheuttamiin liitännäissairauksiin. Oli helppo päättää, että tavoitteeni on olla terve. Jokainen tietää suurin piirtein, miten terveyttä pidetään yllä. Niin minäkin tiesin, jo pitkän aikaa sitten. Mutta kun ei ollut sitä motivaatioita. Eikä kukaan ollut kertonut, että tarvitsen vain tavoitteen ja keinot päästä siihen.
Eli päätin tavoitteekseni olla terve. Siihen tarvitsin remontin ruokailutottumuksiin ja liikuntaa. Yksinkertaista. Kokeilin vähähiilihydraattista ruokavaliota ja totesin, että se sopii minulle, sovellettuna. Muistin, että rakastin kuntosalilla käymistä. Joten otin itselleni salijäsenyyden lähisalille. Aika yksikertaista oikeastaan.
Sitten vielä yksi juttu. Yksin on vaikea saada aikaiseksi yhtään mitään. Eli aloin etsiä ihmisiä ympärilleni. Olihan minulla ihmisiä ympärilläni, mutta sellaisia ihmisiä, jotka tähtäävät samaan kuin minäkin. Löysin ryhmiä, joissa jäsenet etsivät myös muutosta. Muutos ei ole välttämättä sama kuin minulla, eikä sen tarvitse olla.
Unelmat ovat iso juttu matkallani tavoitteeseeni. Unelmoin isosti, tavoitteeni vie myös kohti unelmiani ja sitä elämää, jota haluan elää. Unelmoin pieniä ja isoja, hulluja ja ei niin hulluja juttuja. Kaikki kuitenkin toteutettavissa olevia unelmia.
Toisten tuki on tärkeää, erittäin tärkeää, sekä onnistumisen että epäonnistumisen hetkissä. On ihana tietää, että toinen tietää, mitä käyn läpi ja osaa omasta kokemuksesta tsempata kaikessa. Tarvitaan siis tavoite, toiminta ja ihmiset, eli Saa mitä haluat -kolmion (@ilkkakoppelomäki) mukainen prosessi. Mainitsen tämän toisinaan, koska sain paljon apua tästä prosessista ja tajusin omalle matkalleni olennaisimman, en tarvitse motivaatiota, tarvitsen tavoitteen.
Jos tarvitset tukea omalle tavoitematkallesi, etsi minut instasta @elanunelmoiden.
Tavoiterikasta viikkoa
Tanja
