Joulu on tulossa. Itse asiassa se on aika lähellä jo. Voisi ajatella, että paniikki alkaa jo tulla, kun jouluna on kuitenkin hirveän paljon hyvää ruokaa, herkuista puhumattakaan. Painoa kun on pudonnut jo yli 30 kg, niin eihän sitä voi ”herkutella”, edes jouluna. Vai voiko?
Pääkoppa kuntoon
Painon pudottamiseen, laihtumiseen, kuuluu olennaisesti oman pääkopan muokkaaminen uuteen uskoon. Tämä tarkoittaa korvien välin saamista mukaan uuteen elämäntapaan. Se ei ole välttämättä kovin helppoa. Tästä aiheesta en kirjoita nyt tässä enempää, kuin sivuan oman kokemukseni tiimoilta.
Olen joutunut tekemään oman pääkoppani kanssa töitä jonkin verran viimeisen puolen vuoden aikana. En niinkään siinä, että kuvittelisin olevani edelleen yli 120 kiloinen, vaan sen kanssa, että herkkuja voi syödä joskus. Minulla on mielestäni ihan realistinen mielikuva itsestäni, painoa on tippunut paljon, ja näytän peijakkaan paljon paremmalta kuin kesällä.
Kyse ei olekaan ulkonäöstä, tai siitä, mitä nyt painan. Kyse on syömisestä. En tehnyt karkki- tai herkkulakkoa, kun aloitin tämän matkani, en vaan syönyt makeaa (jonkun mielestä voisi olla melko lailla sama asia). En antanut lupaa siihen itselleni. En pystynyt, oli kaiken maailman uskomuksia. En voi syödä makeaa, kun sitten palaan entiseen tai ”retkahdan”. Minun ei tee mieli edes makeaa. Siis ei tee mieli…
Totta kai minun tekee mieli makeaa. Turha väittää muuta. Kun on syönyt pitkään makeaa päivittäin ja paljon, ei voi olettaa, ettei tee mieli makeaa. Kyse on siitä, miten asiaan asennoituu. Jonkin aikaa pystyin huijaamaan itseäni ajattelemaan, ettei minun tee mieli makeaa. Itse asiassa aika pitkään.
Miten sain muutettua ajatteluani? Kerroin itselleni, että koska olen harjoitellut niin hyväksi makean syöjäksi, minun pitää harjoitella myös sitä, että syön makeaa vain joskus, ja silloinkin kohtuudella. Tämä toimii edelleen aika hyvin. Syön makeaa silloin tällöin. Saatan syödä pienen pussillisen karkkia, tai ottaa muffinssin. Se on sallittua, enhän ole herkkulakossa.
Harjoittelu tekee mestarin
Harjoittelen syömään makeaa uudella tavalla. Samoin kun harjoittelen syömään ruokaa uudella tavalla, edelleen. Olen harjoitellut tätä jo kohta puoli vuotta, ja nyt tiedän, että se alkaa onnistua minulta. Miten tämä vaikuttaa jouluuni? No, tiedän, että voin herkutella imelletyllä perunalaatikolla ja porkkanalaatikolla kinkun kanssa, ja syödä jälkkäriksi joulusuklaata ja joulutorttua. Kaikki on hyvin, jatkan ”normaalia” elämää sitten joulun jälkeen.
Jouluna voi syödä
Kuten sanoin, jouluna voi syödä jouluruokia ja makeaa. Totta kai voi. Kohtuudella. Tarkoitus ei ole, niin kuin puolet suomalaisista tekee joka tapauksessa, että syödään itsemme ähkyyn ja sitten käydään mahan viereen sohvalle katsomaan telkkaria. Tottahan toki jouluna yhdessä olemisella ja syömisellä on suuri merkitys, varsinkin nyt kun on se yksi k:lla alkava juttu. Jouluruoaa(kin) voi syödä kohtuudella.
Miten jouluna sitten syödään? Nautitaan hyvästä ruuasta ja herkuista, kohtuudella. Vietetään mukavaa juhlaa hyvässä seurassa nauttien siitä, mitä tarjolla on. Harjoitus tekee mestarin, kohtuudella.
Olkoon se meidän kaikkien harjoitustehtävä jouluksi.
Hyvää joulua, Tanja
