Teen uuden vuoden lupauksen. Lupaan elää oman näköistä elämää, sitä elämää, josta unelmoin ja jota tavoittelen. Valtava lupaus, eikö vain. Se on kuitenkin lupaukseni, itselleni. Ja sen toteutan.

Oman näköinen elämä

Minkälainen on minun näköiseni elämä? Siinä olisikin selittämistä, jos kaiken kertoisin. Siispä yleismaailmallisesti vastaus on, että unelmani ja haaveeni toteutuvat, teen juuri sitä mitä haluan, sekä työssä että vapaa-ajalla. Vaikka nämä kaksi taitavat olla hyvin pitkälti, ainakin osittain, yksi ja sama asia, kun minusta puhutaan.

Oman näköiseni elämä on pitkä ja melko pyöreä. Se on nauttimista ja rauhaa, kiirettä ja stressiä. Minun näköiseni elämä on väriltään violetti ja vaaleanpunainen. Se on hattaraa ja vaahtokarkkeja, pehmeää pumpulia ja trampoliinia. Se on siis höttöä ja prinsessanlinnoja. Unelmia, jotka ovat toteutettavissa.

Minun rakkauteni

Rakastan elämää, ja kaikkea mitä siihen liittyy. Rakastan tehdä työtä, sitä työtä, jota halua tehdä. Haluan tehdä työtä, jossa voin auttaa toisia kehittymään ja elämään oman näköistä elämää, myös työelämää. Tämän teen tulevana vuonna. Lupaus on lupaus.

Rakastan harrastaa itselle tärkeitä asioita. Teatteri, tanssiminen, työ. Lasken työn harrastukseksi, koska olen saanut perimästä työgeenin, työ on intohimoni ja jollain tapaa myös elämäntapani. Teatteri ja tanssi, nekin ovat tulleet jossain määrin perimän mukana. En ole harrastanut kumpaakaan pitkään aikaan, mutta uusi vuosi tuo elämääni molemmat, sekä tanssin että teatterin. Lupaus on lupaus.

Unelmat tulevat, jotta ne toteutettaisiin

Unelmoin nykyään paljon. Osa unelmista tutuu vielä kaukaisilta, osa taa on hyvinkin pian toteutettavissa. Onko minulla unelmia, joita on mahdotonta toteuttaa? Ei. Joka ikinen unelma on toteutettavissa, kaikki on kiinni asenteesta. Voi olla, että johonkin unelmaan pitää ottaa paljon pieniä askelia, ennen kuin se edes häämöttää edessä. Mutta onko se mahdoton? Ei ole.

Unelmoin suuria, tarkoituksella.  Tarvitsen tavoitteita, haasteita, unelmia, jotka eivät ole nurkan takana odottamassa. Tehdään suuria lupauksia.

Lupaus on lupaus.

Hyvää uutta vuotta

Tanja

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen mukaan hyvinvointi jaetaan kolmeen osaan: terveyteen, materiaaliseen hyvinvointiin ja elämänlaatuun eli niin sanottuun henkiseen hyvinvointiin, siihen miten hyvinvointi koetaan. Olen pitkälti samaa mieltä siitä, mitä kokonaisvaltainen hyvinvointi on.

Hyvinvointi on hyvin yksilöllistä. Se, mitä minä koen hyvinvointina, ei välttämättä ole naapurin Pekalle hyvinvointia ja päinvastoin. Hyvinvoinnin kokeminen on siis yksilöllistä, joskin lähestulkoon suurin osa ihmisistä kokee varmasti terveyden osaksi hyvinvoinnin määritelmää.

Materialismi osa hyvinvointia?

Materiaalisesta hyvinvoinnista voidaan olla montaa mieltä. Myönnän itse olevani jonkin verran materialisti, mutta käsite materiaalinen hyvinvointi ei mielestäni voi enää nykyään olla yleismaailmallisesti osa kokonaisvaltaista hyvinvointia.

Maailmasta, itse asiassa Suomesta, löytyy paljon ihmisiä, jotka vannovat ConMarittamisen ja minimalismin nimeen, mitä materialismiin tulee. Tämän vuoksi on mielestäni vähän ehkä jo vanhanaikaista ajatella, että materialistinen hyvinvointi on itseisarvona osa kokonaisvaltaista hyvinvointia.

Toinen ajatus materiaalisen hyvinvoinnin kuulumattomuudesta kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin määritelmään on näkökulma vähävaraisuudesta. Jos minulla ei ole varaa hankkia popcornikonetta tai leivänpaahdinta, voinko huonommin kuin henkilö, joka nämä pystyy hankkimaan? Entä sitten jos en voi ostaa ruuaksi filettä, vaan jääkaapistani löytyy pääosin jauhelihaa, ja sekin ”punaisella leimalla”? Olenko voinko huonommin kuin joku toinen?

Näen asian voimakkaasti kokemusasiana. Toiselle materiaalinen hyvinvointi kuuluu kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin ja toinen taas kokee, ettei sillä ole arvoa, kun mitataan hyvinvointia.

Erilaisia, ja hyvinvoivia

Tarkennan tässä vaiheessa, että en ole materialismin puolesta enkä vastaan. Kuten aiemmin mainitsin, kyse on mielestäni siitä, miten kukin asian kokee. Itse koen, että hyvinvointiini kuuluu jollain tasolla myös materiaalinen hyvinvointi, mutta se ei missään nimessä ole pääasia.

Jokainen meistä on erilainen, omanlainen ihminen. Jokainen kokee asiat omalta kannaltaan, omien arvojensa mukaisesti. Ja jokainen on juuri niin hyvinvoiva, kuin miltä itsestä juuri nyt tuntuu.

Juuri nyt voin hyvin. Koen, että olen kehittynyt ihmisenä viimeisen puolen vuoden aikana, ja tämä henkinen kasvu on vaikuttanut hyvinvointiini merkittävästi. Hyvinvointi merkitsee minulle myös terveyttä, sitä se merkitsee kaikkein eniten. Olen tyypillinen ihminen, arvostan terveyttäni vasta, kun koin, että menetin sen. Näin ei tietenkään oikeasti ollut, koska pystyin itse vaikuttamaan tilanteeseen ja sain sen parantumaan, mutta kokemus oli voimakas ja sai muutoksen aikaiseksi.

Jokainen pystyy vaikuttamaan omaan hyvinvointiinsa tietyssä mielessä, omassa mielessä. Joskus joutuu tekemään enemmän töitä sen eteen, että kokee voivansa hyvin, mutta olen sitä mieltä, että tämä(kin) on pitkälti itsestä kiinni. Töytäriä lainatakseni: ”Asenne ratkaisee. Aina.”

Terv. Tanja

Olen opetellut olemaan onnellinen tässä hetkessä. Se on vaatinut harjoittelua, ja aluksi se ei tahtonut onnistua millään. Olen harjoitellut nyt noin kolme kuukautta, ja nyt voin sanoa, että toisinaan onnistun jo ihan hyvin.

Hyvin usein ajatellaan, että olen onnellinen sitten kun saavutan jotain. Olen onnellinen sitkun saan ylennyksen, lottovoiton, uuden auton, MoccaMasterin jne. Sitku-elämää. Elin myös sitku-elämää. Olen onnellinen sitten kun saan lapsia, etenen uralla, olen laiha, pääsen eduskuntaan.

Minusta ei tullut, eikä tule, laihaa kahden lapsen päiväkodin johtajana toimivaa äitiä, joka on toisen kauden kansanedustaja. Enkö siis voi olla onnellinen? Kyllä voin. Ja olen. No joo, unelmani ei ole enää tuo, mitä kuvasin, mutta pointti tuli varmasti selväksi. Elin vielä alkukesästä voimakkaasti sitku-elämää. Sitten osallistuin Saa mitä haluat -verkkovalmennukseen.

Olen onnellinen, että osallistuin valmennukseen. Siellä annettiin tehtäväksi opetella olemaan onnellinen yhden minuutin ajan. Joten opettelin, ja opettelen edelleen. Ei ole helppoa pitää ajatuksia kasassa minuuttia niin, että keskittyy vain olemaan onnellinen. Aloitin lyhyemmästä, ehkä puolesta minuutista ja pidensin ajan minuuttiin, kun se onnistui.

Miksi pitää olla onnellinen tässä hetkessä? Miksi sitä pitää harjoitella? Elämä on ylipäätään harjoittelua, mutta mietipä millaista elämä olisi, jos aina voisit olla onnellinen vasta sitku. Mitä jos se sitku ei toteudukaan? Eikö silloin voi olla onnellinen ollenkaan?

Aloin ajatella onnellisuutta uudella tavalla, siis minulle uudella tavalla. Entä jos en ole ikinä onnellinen? Ajatus oli aika masentava ja surullinen. Asiaa mietittyäni tulin siihen tulokseen, että harjoittelen olemaan onnellinen päivittäin, otan onnellisuushetkiä elämääni useita kertoja päivässä.

Onnellinen tässä hetkessä

Miksi olisin onnellinen nyt, tässä hetkessä? Mikä voisi olla syy olla onnellinen, miksi en kytkisi onnellisuutta materiaan tai johonkin saavutukseen? Koska siinä ei ole oikein mitään järkeä. Elämä valuu hukkaan onnellisuutta tavoitellessa, jos sitä ei osaa nähdä nyt. Niinpä aloin harjoitella onnellisuutta

Mietin syytä, miksi olla onnellinen, ja löysin sen. Olen onnellinen, koska olen. En tarvitse erityistä syytä olla onnellinen. Kun on harjoitellut pitkään olemaan onneton ilman tiettyjen asioiden saavuttamista, pitää onnellisuuttakin harjoitella, jotta siihen oppii.

Harjoittelu alkaa tuottamaan tulosta pikkuhiljaa. Huomaan olevani onnellinen ihan harjoittelematta, keskittymättä olemaan onnellinen. Huomaan hymyileväni ihan tavallisissa arjen tilanteissa. Saatan yllättää itseni onnellisena vaikka kesken kiireisen työpäivän, tai jonossa liikenneruuhkassa. Taidan olla aika onnellinen nainen.

Suosittelen. Opettele onnellisuutta pitämällä onnellisuushetkiä. Elämästä tulee huomattavasti mukavampaa, onnellisempaa. Jaksat paremmin.

Onnellista päivää

Tanja